Karjalan kielen kodin toiminta-ajatus ja katsaus kodin syntyhistoriaan

Vähemmistökieli pysyy hengissä ja kehittyy silloin, kun sitä käytetään kodin lisäksi viestinnässä myös kodin ulkopuolella. Viime aikoina karjalan kieltä on puhuttu pääasiassa kodeissa, joskin myös ”kotikäyttö” vähenee. Tarvittiin siis paikka, jossa karjalan kieli on pääkieli työskenneltäessä ja opiskeltaessa eli vuorovaikutuksen ja viestinnän kielenä kodin ulkopuolella.

Ensimmäisen kerran vieljärvinen aktivistijoukko kerääntyi keskustelemaan karjalan kielen
kotiasiasta 22. heinäkuuta 2012 Vieljärven klubille. Pohdimme, miten saisimme oman talon eli kodin, jossa voisimme kehittää karjalan kieltä. Prääsän piirihallinto antoi käyttöömme viime sodan jälkeen rakennetun, vanhan päiväkotirakennuksen. Vieljärveläiset rupesivat remontoimaan taloa
talkoilla. Talkoiden alettua kävi kuitenkin ilmi, että talovanhus oli läpeensä laho. Niinpä vanha talo
päätettiin purkaa ja rakentaa kokonaan uusi rakennus. Tämän jälkeen aloitimme yleisen rahankeräyksen uuden talon rakentamiseksi. Lokakuussa 2013 valettiin perustukset. Vuoden 2015
koti jo seisoi katon alla ja kahdessa huoneessa oli jo lämmin. Kyläläiset rupesivat pitämään kursseja kahdessa huoneessa vaikka uunintekijät muut ammattimiehet vielä jatkoivat töitään. Koko koti valmistui vuonna 2021.

Näin valmistui Karjalan kielen kodi, jossa voi käyttää karjalan kieltä työtä tehdessä, opiskellessa,
opettaessa, liikuntaa harrastaessa tai vapaa-ajalla toisien kanssa puhuttaessa.